Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Tarinat

 

 Tapahtumat tarinassa

Soturikissojen kielisanasto

Taisteluliikkeet

 

 

Tänne tulevat hahmosi tarinat. Olisi hyvä jos kirjoittaisit ainakin kerran kahdessa kuukaudessa! Saat kirjoittaa niin monta tarinaa samana päivänä kuin vain haluat. Jätä tarinoiden arvioiminen ylläpitäjille, älä huomauttele niiden epäkohdista ja virheistä niiden kirjoittajille. Tarinoissa vuodenajat menevät samaan aikaan kuin oikeastikin.

 

Ensikertalaisen tulee lukea kirjoitusohjeet ennen tarinan kirjoittamista.

 

 

Kun kirjoitat tarinan, laita Nimi-kohtaan kissasi nimi ja pilkun jälkeen sen klaani. Esim.

Usvajoki, Mehiläisklaani

 

 

Mukavia kirjoitushetkiä!

 

Tietoa kartan paikoista saat infosta.

 

Vieraskirja  [ Kirjoita ]

Nimi: Untuvatassu, Sadeklaani

24.02.2019 10:26
Tassutellessaan varovasti kohti pentutarhaa Untuvatassu huomaa pienikokoisen, ruskeajuovaisen oppilaan seisovan pentutarhan portilla. *En tunnista tuota oppilasta..mutta hän on vähän tiellä,* hän tuumii keskittyneenä ja nuolaisee kipeää lapaansa. Päättäväisenä tämä kuitenkin astuu tuntemattoman oppilaan eteen.
"H-hei! Tuota noin...viitsisitkö, tai siis..Voisitko siirtyä vähän? Minun pitää tarkistaa pentutarha nyt,"
Untuvatassu kysäisee oppilaalta heilutellen korviaan.
"Tottakai, olen muuten Sorsatassu. Hauska tavata!"
kolli vastaa ystävällisesti ja siirtyy pois tieltä.
"Ki-kiitos. Olen Untuvatassu."
Untuvatassu maukaisee tälle ja kävelee tyytyväisenä pentutarhaan pentutarhaan.
*Sepä oli helppoa..*

***

Untuvatassun käytyä pentutarhalla hän aivastaa. "Täytyy varmaan käydä vielä pikavisiitillä," hän huokaa itselleen ja kääntyy takaisin.
"Ömm, onko kaikki varmasti hyvin?"
hän kysyy epävarmana kävellessään sisään.
"Huomasin jo a-aiemmin,että Suopentuvaikutti hieman vä-väsyneeltä-" Untuvatassu sanoo kun aivastus keskeyttää hänet.
*Arvasin.* hän tuumii.
"Vannon että olen kunnossa, Untuvatassu!" Suopentu sanoo katsoen tätä suurilla silmillään.
"Va-valitan... Kaislapuron on tu- tutkittava sinut."
Untuvatassu vastaa hätäisesti ottaen Suopennusta hampaillaan kiinni. Hän huiskauttaa häntäänsä vielä hyvästiksi ja palaa Kaislapuron luo.
"Odota, mihin viet pentuani?"
yksi kuningattarista huutaa tämän perään.
"Parantajan pe-pesään,"
Untuvatassu mumisee taakseen jatkaen matkaa.

// Vähän tylsempui tarina ehkä, mutta koin tarpeelliseksi kirjoittaa jotain pitkään aikaan :33

Vastaus:

Tarinassa oli hyvin sisältöä sen pituuteen nähden. Ehdottaisin, että tarkistaisit tarinat vielä virheiden varalta ennen laittamista, mutta ei niitä onneksi ollut niin paljoa että se lukemista olisi haitannut. Untuvatassun luonne tulee hyvin esille lukiessa, mitä enemmän lukee, sitä paremmin hahmon oppii tuntemaan. Untuvatassun näkökulmasta on kiinnostavaa ja mukavaa lukea. Ja ei haittaa vaikka olisikin vähän tylsempiä tarinoita joskus, sillä eihän niissä voi aina olla jännittäviä juonenkäänteitä. Välillä jopa kissan arkisista puuhista voi olla kiva lukea :)

Saat 24 kp!

~SadetassuYP

Nimi: Untuvatassu, Sadeklaani

30.12.2018 16:19
//Jatkoa!
Untuvatassun astellessa kosken jäätä pitkin se rasahtelee. Yhtäkkiä hänen takaansa tulvahtaa hyytävää vettä. "Jäässähän on reikiä!" Untuvatassu hermoilee nostaen vauhtiaan. Katsomatta taakseen hän pääsee aivan kosken reunamille, kun jää raksahtaa suoraan hänen alapuolellaan. Untuvatassu alkaa vajoamaan hitaasti kylmän veden kastellessaan hänen vatsakarvansa. Virtaus vetää Untuvatassua jään alle, mutta hän ui vastaan. Hoksattuaan hänen lähettyvillään olevan kivenlohkareen Untuvatassu vetää itsensä ylös. "Se..se oli lähellä.."Untuvatassu huokaa helpottuneena. Hänen vedenkestävä turkkinsa on huurtunut päältä, ja hänen polkuanturansa ovat aivan jään peitossa. *Aivan kuin unessani! Tosin nyt asiat päättyivät hyvin.* hän ajattelee vielä ennen hyppyään saarelle. Hänen kantamansa yrtit ovat kuitenkin menetetty vedenpohjaan, joten uusi reissu olisi tiedossa pian. Suuren saaren keskusaukiolla ei ole liikettä, lukuunottamatta muutamaa pentua leikkimässä sammalpalloilla. "Ota kiinni!" sanoo Haukkapentu ja viskaa palluran kohti Suopentua.Pallo kuitenkin lentää ohi, suoraan Untuvatassun lapaan osuen. "Ai!" hän parahtaa kun kivikova sammalpallo kolahtaa häneen. Pahoillaan oleva Haukkapentu pyörittelee tassuijaan vilkuillen vähän väliä Untuvatassun silmiin. Mäyräpentu tulee myös Untuvatassun luo ja huutaa heti: "Se oli Haukkapennun syytä!" Marjapilkku nousee Pentutarhasta kuultuaan meteliä. Suopentu ja Mäyräpentu käyttivät tilaisuuden hyväkseen ja karkasivat nopeasti paikalta. Vain Untuvatassu ja Haukkapentu jäävät aukion keskelle, kun Marjapilkku ottaa pentuaan niskasta kiinni. "O-odota, ei.. ei se haittaa. E-ei minuun sattunut pa-..pahasti." Untuvatassu maukaisee äkkiä. Marjapilkku laskee Haukkapennun alas ja kysäisee: "Oletko varma? Kuulosti ihan siltä että olisitte tapelleet."
"Ei, olemme mo-molemmat kunnossa," Untuvatassu vastaa. "E-ethän rankaise häntä, se oli va-vain vahinko..?" hän vielä varmistaa. "No, kai voin katsoa tassujen läpi tämän kerran." Marjapilkku vastaa ja palaa pesään. Haukkapentu tarrautuu emonsa häntään raahautuen itsekkin pentutarhaan. *Jo oli menoa pienen sammalpallon takia* Untuvatassu tuumii ja lähtee nilkuttaen etsimään mestariaan. Kesken matkan hänen kuonoonsa sattuu leijailemaan ihastuttava tuoreen kalan tuoksu. Untuvatassu kääntyy kuin lumottuna takaisin aukion tuoresaaliskasalle varovasti tassutellen. Silmänsä avatessaan hän kauhistuu nähdessään "kasassa" vain muutaman kalan ja järkyttävän määrän pelkkiä raatoja. Untuvatassu päättää säästää riistan heikommille ja syödä myöhemmin. Hänen vatsansa kuitenkin kurnii riistan vähäisyydestä johtuen. *Onko lehtikato tosiaan näin piinallinen? Sentään kukaan ei ole vielä sairastunut.* Untuvatassu miettii itsekseen. Untuvatassu pakottaa itsensä lähtemään tuoresaaliskasalta ja pian löytääkin Kaislapuron. "Aurinkohuippu on jo pian ohi, löysitkö niitä yrttejä mitä pyysin?" parantaja kysyy Untuvatassulta. Hän oli jo ehtinyt unohtaa koko yrtit ja kosken hyisen veden. "A-anteeksi Kaislapuro, pu-putosin koskeen ja..ja kaikki kantamani y-yrtit tippuivat vedenpohjaan.." Untuvatassu takeltaa huolestuneena. "No..siinä taisi olla viimeiset yrtit. Pitää pärjätä näillä, Tähtiklaani suojelkoon meitä." Kaislapuro vastaa tälle ja jatkaa: "Tähtiklaanista puheen ollen meidän pitää käydä Tähtiluolassa jonkin ajan kuluttua. Siitä tulee ensimmäinen kertasi." Untuvatassu katsahti mestariaan kiilto silmissä. "O-oikeasti? Pääsenkö jo pian mukaan?" hän huudahti innoissaan. "Pitäähän sinun tutustua muihin parantajiin ja ennen kaikkea Tähtiklaanin maille. Mutta ensin, tarkistaisitko onko pentutarhassa kaikki hyvin?" Kaislapuro tokaisee ja lähettää Untuvatassun matkaan. Hänen oikea etutassunsa on vielä hieman arka lapaan kohdistuneesta iskusta, mutta hän menee ripeästi pentutarhalle.

Vastaus:

Tarinaan pystyi eläytymään hyvin. Muutaman pienen virheen huomasin tuossa lukiessa, mutta ei mitään suurta. Pienimmätkin virheet saa helposti seulottua pois lukemalla tekstin uudestaan, mutta toki joitain jää aina huomaamatta. Sisältöä oli sopivasti tarinan pituuteen verrattuna. Ei siis liikaa tapahtumia, muttei myöskään liian vähän.
Joka tapauksessa laadukasta ja kiinnostavaa sisältöä! Nautin tarinan lukemista, ja jäin innolla odottamaan jatkoa :)

Saat 37kp!

~Sadetassu

Nimi: Untuvatassu, Sadeklaani

29.12.2018 23:00
Untuvatassu kulkee pimeällä alueella, eikä tähtiä näy mailla halmeilla. Vain kammottavat puut reunustavat elotonta maisemaa. Mikään tie ei vie mihinkään,ja Untuvatassun korviin kantautuu vain karmiva kuiskaus:" Tulet vielä..meidän seuraamme...aina..ja ikuisesti.." Kuiskaus täyttää hänen päänsä hänen löytässään itsensä punertavan kosken pohjaa vasten. Vaikka Untuvatassu yrittääyrittämistään, hän ei pysty nousemaan pintaan. Ihan kuin jokin painaisi hänet aina vain takaisin. Lopulta, pitkän taiston jälkeen hän luovuttaa ja notkahtaa veden vietäväksi.

Leiriin puhaltava jäätävä tuuli riepottaa Parantajanpesän suuaukosta. Aurinko on vasta nousemassa Kuolleiden puiden takaa luoden varjoja leirin keskustaan. Untuvatassu hätkähtää kauhusta kankeana hereille. "Huh.. se taisi olla vain uni..Olikohan se enne jostain?!" hän hermoilee itsekseen. Kaislapuron hempeä tuhina saa hänet kuitenkin rauhoittumaan. *Ai, hän on vielä unessa. Täytyypä vilkaista onko yrttejä tarpeeksi. Lehtikato on pian pahimmillaan, viimeiset mahdollisuudet löytää jotain käyttökelpoista voivat olla jo olemattomat.* Untuvatassu tuumii hiipien Kaislapuron pedin ohi varovasti. "Kallioimarretta..nokkosensiemeniä..ja poimulehteä tarvitaan. Kasvaakohan niitä vielä?" hän mietiskelee ääneen, ja lähtee pesästä. Suurelle Saarelle saapunut päällikkö on juuri jakamassa aamun metsästyspartion jäseniä. "Metsästämään varapäällikkönne Pisarahännän kanssa lähtevät hänen oppilaansa Liskotassu, Tummasuo ja Höyhentassu, sekä Ruokotäplä ja Väretassu. Oppilaiden on hyvä päästä metsästämään klaanilleen." kuuluttaa Roisketähti sotureille ja oppilaille. Tuulitassu puuskahtaa turhautuneena Takiaistassun rauhoitellessa tätä. "Me pääsemme varmasti ensi kerralla. Ja ajattele, meillä onkin tänään taistelua!" Takiaistassu hehkuttaa saaden Tuulitassun kehräämään innosta. Untuvatassu hymähtää hiljaa katsellessaan muiden oppilaiden hauskanpitoa. Yhtäkkiä hän kuitenkiin tuntee, että joku tuijottaa häntä. Vaistonomaisesti hän kääntyy ympäri, mutta kompastuu kömpelyyttään tassuihinsa tömähtäen maahan. Katsoessaan taaksensa Liskotassu huomaa tapahtuneen ja ryntää takaisin leiriin. "Oletko kunnossa?" hän kysyy ja ojentaa tassuaan auttaakseen Untuvatassun ylös. Jokin hänen kirkkaanvirheässä katseessaan kuitenkin karmii Untuvatassua, joten tämä nousee omin avuin ylös takeltaen: "O- olen ihan ku-kunnossa!" lähtien mahdollisimman nopeasti paikalta. Kaislapuro tallustaa Parantajanpesästä hieman väsyneen näköisenä ulos. Hänet huomatessaan Untuvatassu palaa Parantajanpesän suulle. "Vo-voinko auttaa sinua, Kaislapuro?" hän kysyy tasapainotellen tassujensa päällä, hän ei ole vieläkään tottunut keskustelemaan muille. Kaislapuron lähetettyä hänet etsimään jäljellä olevia yrttejä Untuvatassun olo helpottuu hieman. Ylitäessään kosken varovasti hänen painajaisensa yllättäen palaa hänen mieleensä. Untuvatassu katsoo varuillaan ympärilleen, hyppien kivenlohkareiden yli vehreälle metsäkaistaleelle aivan reviirin rajoilla. Ensilumen alta pilkottaa vielä muutama vehreä verso, jotka Untuvatassu nappaa suuhunsa. *Täälläko kokoukset aina pidetään? Eikö tämä alue ole liian lähellä leiriämme?! Kuka tahansa voisi hyökätä tänne tuota kautta!* Untuvatassu kauhistelee ajatuksissaan ja lähtee takaisin kohti leiriä. Tuijotuksen tunne palaa taas kosken kohdalla, muttä hän yrittää olla välittämättä. *Se typerä uni vain vaivaa minua. Ei se ole totta, olen vain vainoharhainen..* hän vakuuttaa itselleen palatessaan leiriin.

//Anteeksi jos jäi vähän lyhyeksi ja käytin preesensiä :D Koitan saada seuraavasta hiukan paremman!

Vastaus:

Oikein hieno aloitustarina! :)
Pystyin eläytymään tähän erittäin hyvin. Löysin ainoastaan muutaman pienen kirjoitusvirheen.

Saat 36kp!

~SadetassuYP

Nimi: Myyräpentu, Sumuklaani

01.03.2018 23:09
Sumuklaanin leirin ympärillä oleva suolammikko oli jäätynyt. Myyräpentu tuijotti, miten Rottapentu hiipi kyyryssä lumikokkaretta päin. Kun kolli oli tarpeeksi lähellä, hän loikkasi sen päälle. Kokkare alkoi liukua jäällä, mutta Rottapentu piti siitä kynsillään tiukasti kiinni. Vähitellen se hidasti vauhtiaan, kunnes pysähtyi kokonaan. Pentu irrotti kyntensä lumipaakusta, ja loikkasi alas jäälle. Rottapentu käveli ylväästi kaula kohotettuna Myyräpennun, Päästäispennun ja Hiiripennun luokse.
"Yrittäkäähän samaa", hän sanoi ivallinen katse silmissään.
"Näytti aika helpolta", Hiiripentu sanoi hiljaa. Päästäispentu ei sanonut mitään.
"Vai niin", Rottapentu murahti ivallisesti. "Näytä sitten minulle, että se oikeasti on helppoa", hän sanoi ja röyhisti rintaansa.
Hiiripentu mittaili katseellaan lumipaakkua. Hetkenpäästä pentu tassutti pehmein ja kevyin askelin jäälle. Hän pysähtyi lumikokkareen viereen. Myyräpentu oli kyyristynyt siskonsa viereen jännittyneenä. Päästäispentu ja Rottapentu olivat painautuneet Myyräpentua vasten hänen molemmille puolilleen. Pennut olivat muodostaneet puolikaaren siskonsa ympärille, ja tuijottivat pentua painostavasti.
*No, hyppää jo!* Myyräpentu oli vähällä jo sanoa ajatuksensa ääneen.
Silloin pentutarhasta pöllähti ulos harmaavalkoinen karvamytty, joka liukasteli jäällä heitä kohti.
"Mitä te leikitte?" Loistepentu kysyi.
"Emme me leiki mitään", Rottapentu murahti. "Harjoittelemme tulevaisuutta varten, ja nyt on Hiiripennun vuoro yllättää saalis."
"Kuulostaa kiinnostavalta. Voinko minä liittyä seuraan?" Loistepentu kysyi.
Rottapentu nyökkäsi tylsästi ja kääntyi Hiiripennun puoleen. Loistepentu painautui Päästäispentua vasten.
Hiiripentu jännitti lihaksensa, ja Myyräpentu vaistosi hänen jännittyneen tärinänsä. Silloin naaras loikkasi ilmaan kynnet ojossa, ja-
TUMPS! Hiiripentu oli loikannut lumikokkaretta päin, ja lyönyt siihen päänsä. Sitten pentu alkoi ulista ja valittaa pidellen tassujaan päätään vasten.
"Mitä täällä tapahtuu?!" Kultasiipi loikki jäällä pentujen luo, ja alkoi nuolla Hiiripentua tarmokkaasti.
"Leikkinne ovat aivan liian vaarallisia! Nyt palaatte pentutarhaan, ja heti!" emo huusi, tarttui Hiiripentua niskanahasta, ja lähti viemään pentuja pentutarhaan.

"Älä ole niin ankara heille. He ovat vasta pentuja", Vuokkohäntä sanoi huolestuneena.
"Emo! Olet pitänyt meitä täällä koko päivän, siitä asti kun Hiiripentu satutti itsensä!" Rottapentu valitti.
Myyräpentu pyöritteli kohmeista kiveä tassujensa alla.
"Niin! Emo, päästä meidät ulos täältä!" Päästäispentu vinkui.
Myyräpentu vain murisi hiljaa ja vieritti kiven sivuun. Emo oli tukkinut pentutarhan suuaukon ja mulkoili pentujaan. Silmistä paistoi huolestunut katse. Hiiripentu oli painautunut pentutarhan seinää vasten, ja nukkui kevyttä unta.
"On varmasti raskasta kun on neljä pentua ja tuossa iässä, mutta-" Vuokkohäntä aloitti, mutta Kultasiipi puhui hänen päälleen vakaalla äänellä: "Pennut satuttavat itsensä pahasti tuollaisissa leikeissä, ja minusta on parasta, että he oppivat hillitsemään energian käyttöään ja jättämään metsästykset sun muut leikit oppilasaikaan. Sinä voit kasvattaa oman pentusi miten haluat, mutta älä sekaannu tähän. Pennut ovat tämän päivän täällä ja se ei muutu."
Vuokkohäntä huokaisi, mutta nyökkäsi sitten kevyesti, myöntymisen merkiksi.

Myyräpentu nukkui emonsa turkkia vasten painautuneena. Hän uneksi saalistavansa hiiriä. Suuria, rotan kokoisia hiiriä.
"Herää!" joku tuuppi häntä suurella kyljellään. Myyräpentu yritti kääntää kylkeään ja jatkaa uniaan, mutta tuuppiminen vain jatkui. Vihdoin hän luovutti, ja antoi unen valua pois. Myyräpentu murahti ja raotti toista silmäänsä.
"Tule!" Rottapentu sihahti. Myyräpentu kömpi laiskasti jaloilleen. Hän seurasi katseellaan, miten Rottapentu herätti yksi toisensa jälkeen koko pentueen, mutta jätti Loistepennun ja kuningattaret nukkumaan.
"Katsokaa", Rottapentu murahti.
"Mitä?" Myyräpentu kysyi puoliunessa.
"Parantajat lähtevät vasta nyt!" Rottapentu sihahti.
"Mitä siitä?" Päästäispentu kysyi.
"Tulkaa nyt, niin lupaan, että koette jotain hienoa!"
Myyräpentu ei jaksanut ajatella, joten hän seurasi veljeään, ja muut tekivät samoin, vaikkakin hiukan epäilevät katseet silmissään. Rottapentu sai joskus tällaisia tempauksia, kun halusi näyttää sisarilleen jotain, josta oli innostunut. Kaipa se oli yölläkin normaalia.

"Miksi seuraamme parantajia?" Päästäispentu kysyi.
"En pidä tästä", Hiiripentu säesti.
"Jos olette pelkureita, voitte palata takaisin emon luo", Rottapentu sanoi totisen kuuloisena. Muut hiljenivät, ja jatkoivat matkaa. Pilviklaanin parantaja liittyi Sumuklaanin parantajan joukkoon, ja matka jatkui.
"Pidetään heihin välimatkaa", Rottapentu käski, ja jättäytyi vähän matkaa taaemmas. Myyräpentu tunsi tärisevänsä. Hän tiesi, että heidän pitäisi olla nukkumassa. Tämä ei ollut mikään leikki. Rottapennulla oli mielessään jotain... jotain muuta...
Myyräpentu ei vain halunnut olla pelkuri, ja hän oli muutenkin liian väsynyt väittääkseen vastaan. Todellinen pelko alkoi, kun he olivat astinkivien luona.
"Menemme tästä yli", Rottapentu sanoi, ja loikkasi ensimmäisen kiven päälle. Veli liukui kiven päällä, ja sai vihdoin tasapainonsa takaisin. Sitten hän loikkasi kohti seuraavaa kiveä. Loikka jäi liian lyhyeksi, mutta joki oli jäässä, joten Rottapentu laskeutui jäälle, ja kiipesi siitä seuraavalle kivelle. Päästäispentu seurasi Rottapentua, ja loikkasi tämän perässä ensimmäiselle kivelle. Rottapentu loikkasi viimeiselle kivelle ja Päästäispentu yritti loikata toiselle, mutta tupsahti jäälle, kuten Rottapentu hetkeä aiemmin. Jää rasahti huolestuttavasti, ja Päästäispennun mentyä siihen jäi jäljet. Päästäispentu ja Rottapentu olivat turvallisesti toisella puolella.
"Tulkaa jo!" Rottapentu hoputti silmät innosta kiiltäen. Myyräpennun koko vartalo tärisi, kun hän loikkasi ensimmäiselle kivelle. Toisen kiven kohdalla välimatka oli liian suuri, ja hänelle kävi kuten edellisille pentuetovereilleen. Jäljet jäässä kasvoivat siltä kohtaa huolestuttavasti. Myyräpentu viimeisteli matkansa loikkaamalla joen toiselle puolelle. Hän huokaisi syvään, ja istahti muiden viereen. Hiiripentu tuijotti heitä epäuskoisena.
"Ei sinulla ole mitään pelättävää!" Rottapentu murahti. "Jos liukastut pois kivien päältä, niin laskeudut jäälle! Joki on jäässä, ei se niin vain räsähdä rikki."
Sanat antoivat Hiiripennulle itsevarmuutta. Hän loikkasi kevyesti ensimmäiselle kivelle, ja valmistautui seuraavaan loikkaan. Silloin Myyräpentu tajusi jotain. Hiiripentukaan ei voisi onnistua loikkaamaan niin pitkän matkan päässä olevalle seuraavalle kivelle. Vain soturi voisi, ja he kaikki kolme olivat yrittäessään pudonneet samaan kohtaan jäälle. Se ei enää kestäisi yhdenkään kissan painoa.
"Ei!" Myyräpentu huusi, mutta Hiiripentu loikkasi jäälle.
"Mitä ei?" Pentu kysyi hämmentyneenä. Silloin jää naaraan alla risahti rikki. Aallot tarttuivat Hiiripennun turkkiin ja yrittivät kiskoa hänet mukanaan. Pentu oli tarrannut tassuillaan jään rosoisesta reunasta, joka haavoitti pennun tassua. Verta norui haavasta, ja se tahri pennun tassun. Rottapentu säntäsi jäälle, ja tarttui siskonsa niskanahasta kiinni. Myyräpentu syöksyi apuun, ja alkoi epätoivoisena kiskoa pentua ylös. Päästäispentu juoksi heitä kohti, ja tarrasi Hiiripennun selästä. He kaikki kiskaisivat yhtä aikaa, ja saivat pennun etuosan jäälle. Aallot yrittivät tarttua Hiiripennun häntään, mutta Myyräpentu tuuppasi häntä takaapäin, niin että hänen koko kehonsa mätkähti jäälle. Hiiripentu huohotti märkänä myttynä jäällä. Tassusta norui yhä verta. Parantajat olivat jo menneet.
"Nuole haavaa", Rottapentu käski, ja Hiiripentu nuoli. Hetken päästä veren vuoto lakkasi. Hiiripentu tärisi. Myyräpentu raahasi hänet lumelle.
"Meidän täytyy jatkaa", Rottapentu sihahti, ja Myyräpentu asettui Hiiripennun kylkeä vasten.
"Voin kyllä kävellä itsekkin", Hiiripentu kähisi, ja Myyräpentu astui sivummalle. Rottapentu nuuski koko ajan, ja vilkuili vähän väliä eri suuntiin.
"He ovat menneet tästä", Rottapentu sanoi nuuskien pyöreitä käpälän jälkiä.
"Kerro nyt! Miksi seuraamme parantajien reittiä?" Päästäispentu kysyi.
"Hyvä on. Onko emo kertonut teille, miksi parantajat tulevat aina tänne?" Rottapentu kysyi.
*En tosiaankaan ole edes mietinyt koko asiaa...*
"Ei", Päästäispentu vastasi. "Hän ei ole edes kertonut miten päällikkö saa yhdeksän henkeään."
"Minäpäs tiedän sen, ja haluan kokea sen. Nähdä sen omin silmin, ja näyttää teille!" Rottapentu sanoi juhlallisesti.
"Mutta onko se vaivan arvoista?" Päästäispentu kysyi.
"Hiiripentuhan melkein kuoli."
Rottapentu vain murahti vastaukseksi. Vuokkoklaanin leiriä ylittäessään Myyräpentu kuuli äkkiä korvia raastavan rääkäisyn. Taivaalta syöksyi heitä kohti suuri lintu kynnet ojossa. Se rääkäisi uudestaan, ja tähtäsi kohti puolustus kyvytöntä Hiiripentua.
"Juoskaa!" Rottapentu huusi. Myyräpennun korvissa kohisi veri, ja luita kalvoi kauhu. Hiiripentu meinasi jäädä jälkeen. Päästäispentu säntäsi kömpelön ja hitaan Myyräpennun ohi ja saavutti Rottapennun tahdin. Hiiripentu huohotti ja yritti saada muut kiinni. Silloin Rottapentu kääntyi ympäri, ja juoksi Myyräpennun taakse. Myyräpentu vilkaisi taakseen. Rottapentu tönäisi Hiiripennun suuren kiven lohkareen alle piiloon ja pinkoi yrittäen saavuttaa vanhan tahdin. Myyräpennun sydän hyppi rinnassa. Kotka kaarsi kynnet ojossa kohti Rottapentua.
*Hyvästi, Rottapentu. Tulemme aina muistamaan sinut rohkeana uhrauksestasi...* Myyräpentu puristi silmänsä kiinni. Tähtiluolaan oli matkaa enää parin ketun mitan verran, mutta se tuntui kestävän ikuisuuden. Myyräpennun oli pakko vilkaista taakseen, ja silloin hän huomasi, että kotkan kynnet haroivat tyhjää. Rottapentu oli syöksähtänyt tuuheaan pensaaseen.
*Kuin tähtiklaanin soturit turvaisivat tiemme!*
Silloin kotka syöksyi Päästäispentua kohti. Päästäispentu oli enää yhden ketunmitan päässä Tähtiluolasta. Kotka kaarsi kollia kohti, mutta juuri silloin hän pujahti luolaan. Myyräpentu huokaisi helpottuneena, mutta huomasikin kotkan ottaneen hänet itse silmäteräkseen. Tähtiluola oli ketunmitan päässä. Myyräpentu sulki silmänsä. Hetken ajan hän kuuli vain kotkan siipien lyövän tyhjää, sitten ääni vaimeni. Maa hänen tassujensa alla oli muuttunut kovaksi. Kivet painuivat polkuanturoihin. Myyräpentu avasi silmänsä. Hän oli Tähtiluolassa, ja kotka kaarsi korkealla taivaalla. Päästäispentu oli hänen vierellään. Parantajien kehot loivat luolaan lämpöä. Parantajat näyttivät siltä, kuin heistä olisivat jäljellä pelkät kuoret, ja muu ruumis olisi poistunut kehosta. Hengitys oli tasaista ja pehmeeää. Luolassa oli muuten pimeää, mutta suuaukosta heijastui kuun valoa, joka sai puron hohtamaan. Myyräpentu tunnisti vain Viimalehden. Muut parantajat olivat vieraista klaaneista.
"Miksi he ovat tulleet tänne nukkumaan yhdessä?"
Silloin Rottapentu ja Hiiripentu syöksähtivät sisälle. Hiiripentu oli yhä märkä, ja hänen turkistaan valui pitkiä vesinoroja. Hiiripentu astui vahingossa oksan päälle. Myyräpentu hätkähti oksan räsähtäessä poikki. Silloin Viimalehti hätkähti hereille. Myyräpennun tassut olivat juuttuneet maahan. Hän ei ehtisi piiloon. Rottapentu vilahti kiven taakse.
"Mitä ihmettä te teette täällä!?" Viimalehti sihahti, mutta ei jäänyt odottamaan vastausta, vaan alkoi tuuppia pentuja eteenpäin, pois luolasta.

"Vien teidät, leiriin. Olen varma, että huolestunut emonne hoitaa rangaistuksen. Saatte selittää hänelle koko jutun", Viimalehti sanoi ja auttoi väsyneen Hiiripennun selkäänsä. Hän tarttui Myyräpentua niskanahasta, ja tuuppi Päästäispentua eteenpäin.
"Mutta, entä Rottapentu!" Myyräpentu parkaisi.
Viimalehti kumartui, ja pudotti Myyräpennun maahan.
"Niin. Rottapentu oli kiltinpi kuin te, ja jäi leiriin. Sinun vuorosi kävellä", Viimalehti murahti, ja nosti Päästäispennun suuhunsa.
"Mutta Rottapentu jäi sinne!"
"Hys nyt. Eikä sanaakaan Rottapennusta!" Viimalehti sihahti.

"Missä Rottapentu on?" Kultasiipi rääkäisi.
"Eikö hän olekkaan täällä?" Viimalehti kysyi.
"Ei!" Kultasiipi vaikersi.
"Menen heti takaisin katsomaan!" Viimalehti huudahti, ja säntäsi matkaan.
Viimalehden mentyä Kultasiipi mulkoili heitä kolmea äärimmäisen tiukalla katseellaan...

//Tässä nyt ylläpitäjän ja sivuston eka tarina :3

Liljatassu: jos jokin tarinassa ei miellytä, niin vaihda Rotan tarinassa. Ja en mielellään arvio omaa tarinaa, joten arvioi tämä kunhan kerron kp:n laskemistavan.

©2019 Tähtipuro - suntuubi.com